Lähdimme News Labissä viime keväänä mielenkiintoiselle tutkimusmatkalle. Halusimme tutkia sitä ketkä suomalaisessa yhteiskunnassa kokevat osattomuutta ja miksi. Tavoitteena oli ymmärtää paremmin sitä, mitkä asiat vaikuttavat osallisuuden kokemukseen ja miten me uutismediana voisimme vahvistaa sitä. Lähdimme matkalle nojaten niin THL:n perusteelliseen Suomalaisten hyvinvointi 2022 -tutkimukseeen, jossa tutkittiin ensimmäistä kertaa osallisuuden kokemusta aikuisväestössä. Halusimme lisäksi itse ymmärtää paremmin myös sellaisia kohderyhmiä, joiden tavoittamisessa uutismedialla on haasteita ja joiden ääni uutisia koskevissa tutkimuksissa jää usein kuulematta.

Syventääksemme ymmärrystämme ja oppiaksemme järjestimme itsellemme vierailut työpajatoimintaan osallistuvien nuorten sekä maahanmuuttajaäitien luokse. Kohtaamisissa pyrimme selvittämään miten ja miksi ihmiset käyttävät uutissisältöjä ja millaisia haasteita palveluiden käyttämisen tiellä on. Tätä kautta tavoitteena oli hahmottaa millaiset asiat uutismediassa kannattelevat osallisuuden kokemusta ja mitkä taas ovat osallisuuden kokemuksen esteenä.

Yksi pysäyttävimmistä kommenteista ensimmäisissä tapaamisissa oli tämä: “Mitä enemmän luen uutisia, sitä vähemmän uskon ihmiskuntaan”. Nuoret puhuivat siitä, että uutiset ovat ilmoitusluontoisia asioita ja he kokivat, ettei asioihin joista uutisissa puhutaan voi vaikuttaa. Lisäks esimerkiksi uutiset nuorista työttömistä eivät ole samaistuttavia ja syrjään jäämisen tunne on syvä. He kuitenkin arvostavat aitoa, rakentavaa keskustelua, jota käyvät omissa tärkeissä yhteisöissään somessa. Maahanmuuttajaäitien kanssa keskustellessa havahduimme siihen, kuinka tärkeä rooli myös uutismedialla on suomen kielen opiskelussa, mutta omassa arjessa sisältömme käyttö jää kaukaiseksi. Omalle taitotasolle sopivia sisältöjä voi olla vaikea löytää ja juttujen näkökulman tuntuvat vierailta, koska ne eivät ole samaistuttavia, vaikka itse aihe kiinnostaisikin.

Tärkeintä kohtaamisissa tuntui puolin ja toisin olevan se, että olimme läsnä, kohtaisimme, kysyimme, kuuntelimme ja kuulimme. Meillä oli aikaa ja tilaa vaihtaa ajatuksia. Luksus, jota monella kiireisellä toimittajalla ei ole.

Asiakaskohtaamisista saaduista havainnoista ja ratkaistavien kysymysten pohdinnasta alkoi muodostua nopeasta kolme isompaa teemaa: Sisältöjen monipuolisuus, niiden saavutettavuus, ja turvallisen keskustelun mahdollistaminen ja sen arvostaminen journalistisena sisältönä. Näihin teemohin lähdimme työryhmissä ideoimaan ratkaisuja.

Sisältöjen monipuolisuuteen ja saavutettavuuteen tuotettiin ennen kaikkea teknisiä ratkaisuja, jotka pyrkivät ottamaan huomioon ihmisten erilaiset tietotasot, kulttuurit ja elämäntilanteet. Journalistista keskustelua pohtiva ryhmä taas huomasi nopeasti pohtivansa journalismin työtapoihin ja toimittajuuteen liittyviä fundamentteja. Voisiko journalismi olla myös jotain sellaista, jonka itsetarkoitus ei ole vain haastatteluun perustuva juttu? Millä muulla tavoin voisimme paremmin sytyttää suomalaisissa halun ymmärtää toisiaan?

Ideoinnin lopputuotteena esittelimme seitsemän kevyttä konsepti aihiota. Veimme nämä konsepti-ideat testattavaksi jo kertaalleen tapaamillemme nuorille ja maahanmuuttajaäideille. Testattavaksi päässeitä ideoita oli mm. AI-tiivistelmä jutussa, joka on kieli- ja muotoversioitu (teksti, video tai ääni) ja AI-chatbot, jolta voit saada lisätietoa esimerkiksi jutun taustoista. Vastauksena kasvavaan uutisten välttelyn ongelmaan esittelimme Doomscrollausvahdin, joka havainnoi käyttäjien liiallisen masentavien ja negatiivisten uutisten selailun ja alkaa tarjota rinnalla myös muunlaista sisältöä ja tukee näin monipuolisen maailmankuvan kehittymistä. Tarinallisen pelin konseptilla pyrimme puolestaan osoittamaan, että syrjäytymiseen johtava osattomuuden kokemus alkaa muotoutua usein hyvin nuorena.

Lisäksi testasimme Yle Ääni -konseptin, jonka ajatuksena on luoda tilaa ja mahdollisuuksia rakentavalle ja turvalliselle keskustelulle. Tilassa tarjotaan sekoitus Ylen tuottamaa, keskustelua inspiroivaa sisältöä sekä kuratoituja nostoja kansalaisten ja asiantuntijoiden näkemyksistä olipa muotona sitten äänestys, ääniviesti tai kommentti. Testasimme myös journalistista työtapaa muuttavaa työpaja-konseptia, jossa toimittajat kohtaavat ihmisiä arvostavassa ja empaattisessa vuorovaikutuksessa. Työpajan tavoitteena luoda ymmärrystä erilaisten ihmisten elämistä ja saada osallistujilta ajatuksia heitä kiinnostavista uutisaiheista, teemoista ja näkökulmista.

Tavoitteemme projektissa oli siis ymmärtää syvemmin osallisuutta yhteiskunnassa ja journalismin mahdollisuuksia sen edistämisessä. Opimme paljon matkallamme ja huomasimme, että voimme edistää asiaa monin eri tavoin vaikka se ei helppoa olekaan. Teknisten ratkaisujen pohtiminen ja kehittäminen journalismin avuksi on yksi tie ja siinä vain käytännön toteutus, mielikuvitus ja raha ovat rajana. Toinen tie on journalismin ytimen ravistelu. Dosentti Anna-Maria Isolan (THL) mukaan “osallisuuden edistäminen vallan uudelleen jakoa eli niiden rajojen rikkomista, mitkä ovat nyt olemassa. Sehän tekee työstä hirveän vaikeata, tosi aikaa vievää, kiukuttavaa, mutta myös tosi palkitsevaa”. Journalismi on tottunut olemaan se jota kuunnellaan, mutta olisiko journalismin syytä oppia itse paremmin kuuntelemaan? Ja jos näin olisi, mitä se kaikkea tarkoittaisi journalistisille sisällöille, työtavoille, osaamiselle ja rakenteille? Mielenkiintoisen tutkimusmatkamme seuraavat askeleet otetaan ensi vuonna.

Laura Hossi, muutospäällikkö & Soila Laivo, asiakkuusasiantuntija