Mitä pitäisi tehdä, että journalismi voisi auttaa ihmisiä ymmärtämään paremmin ympäröivää maailmaa, jossa suuret mullistavat yhteiskunnalliset tapahtumat ja arkinen käytöksemme muuttuu dataksi digijättien palvelimille?
Journalismin maailmanjärjestys on muuttunut: teknojättiläiset kuten Google, Facebook ja Baidu vastaavat internetin "journalistisesta linjasta". Teknologiayhtiöistä on tullut kuraattoreita, joiden arvot, liiketoimintaperiaatteet ja järjestelmät vaikuttavat suoraan siihen millaisia (uutis)sisältöjä miljardit ihmiset näkevät ja kokevat.
Uutismedialla ei ole mahdollisuutta ymmärtää kuinka erilaiset tekijät suosittelualgoritmista käyttäjälle näkymättömään metatietoon vaikuttavat journalistisen sisällön esittämiseen ja leviämiseen. Konkreettisesti, jos journalisti julkaisee sisällön somen uutisvirtaan tai Youtube-kanavalle, hän ei itse enää voi määrittää sitä, millä perusteella tai kuinka sisältö näkyy ihmisille.
Meemejä jaetaan Instagramissa seitsemän kertaa enemmän kuin muita sisältöjä. Somealustan toiminta ohjaa tekemään tunteita herättäviä meemejä syväanalyysien sijaan.
Vielä merkittävämpää journalismin kannalta on, että ainutlaatuinen tieto yksilöiden, yhteisöjen, yritysten, yhteiskunnan ja ympäristön toiminnasta on piilossa isojen digijättien datasammioissa. Ja tästä nousee suuri kysymys: kuinka voi käsitellä syvällisesti nykymaailman ilmiöitä ja tapahtumia jos ei pääse käsiksi tietoon, joka olisi olennaista niiden ymmärtämiseksi?
Juuri nyt isot teknoyhtiöt vaikuttavat uutismedioiden päivittäiseen työhön ja muuttavat journalistista toimintaa, mutta Yle, BBC, The New York Times tai mikään muukaan journalistinen toimija ei voi suoraan haastaa internetjättiläisiä teknologiakilpailussa. Yle ei ole, eikä voi olla ”tekoäly-yhtiö”. Meidän vahvuutemme on sisältö. Siinä kisassa voimme voittaa.
Riittävätkö nykyiset journalistiset menetelmät, muodot ja julkaisukanavat, jos haluamme luoda todella puhuttelevan ja samalla henkilökohtaisen sisältökokemuksen monimutkaisesta aiheesta? Miten kerromme ja analysoimme tulevaisuudessa esim. vaaleja, joiden tulokseen vaikuttavat vaaliväittelyitä ja toripuheita enemmän taitavasti kohdennetut somemeemit ja keskustelut suljetuissa viestiryhmissä?
Tehdäksemme merkityksellistä journalismia maailmassa, jossa digitodellisuus ja fyysinen maailma limittyvät saumattomasti toisiinsa, toimitusten täytyy ymmärtää digimaailman lainalaisuuksia entistä syvällisemmin ja laaja-alaisemmin journalistisista tavoitteista ja lähtökohdista käsin.
Meidän täytyy pystyä yhdistämään journalismi ja erilaiset teknologiset sovellukset ja ihmistieteen metodit tekoälystä laadullisiin käyttäjätutkimuksiin osana journalistista työtä, jotta voimme auttaa ihmisiä ja itseämme ymmärtämään maailmaa entistä paremmin.
Jos haet tietoa vain Googlen avulla tai seuraat kansainvälisiä tapahtumia vakiintuneiden uutismedioiden kautta, niiden arvot, algoritmit ja liiketoimintamallit vaikuttavat suoraan siihen millaiseen tietoon pääset käsiksi, kuinka näet maailman ja kuinka kerrot siitä.
Toimituksen digitietous ja työkalupakki vaikuttaa suoraan siihen millaisia journalistisia päätöksiä ja sisältöjä tehdään. Siksi digitietoudesta ja dataymmärryksestä pitää tulla journalistista ydinosaamista.
Meidän täytyy rakentaa uusia menetelmiä, työtapoja ja työkaluja, jotka auttavat toimituksia ja toimittajia konkreettisesti heidän työssään. Tämä tarkoittaa kolmea pääasiaa:
Mediatalojen pudotuspeli on alkanut jo Yhdysvalloissa ja saapuu myös Eurooppaan. Täysin uudet avaukset ja toimialan uudistajat ovat harvassa. Isossa kuvassa ne uutismediat, jotka keskittyvät optimoimaan vanhan maailman periaatteille pohjaavaa journalistista toimintaansa, eivät ole enää tulevaisuudessa mukana ihmisten arjessa. Ja jos uutismediat eivät kykene uudistamaan journalismia, nykyiset ja tulevat teknojättiläiset tulevat määrittämään sen, mitä journalismi tarkoittaa tuleville polville.
Kirjoittaja Jarno M. Koponen on Yle News Labin Head of AI and Personalization. Voit pingata häntä Twitterissä tästä.